Prague Hotels
|
  | |  |
Day 11 - Prahaa palaa
Entry 13 of 27 | show all | print this entry |
J-Lo
Herätys kasin pintaan ja suihkun kautta aamiaiselle. Aapparina oli pahaa leipää, kaalisalaattia ja nakkeja. Kylläisinä lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Kartat pysyivät takataskussa kun suunnistimme ihmisvirtojen mukana. Nautiskelimme isolla aukiolla sijaitsevalla terassilla brunssikaljat. Sieltä bongasimme pienen kojun, jossa myytiin sightseeing bussimatkoja kaupungin ympäri. Kävimme ostamassa liput puolta tuntia myöhemmin lähteväälle kierrokselle.
Jokainen matkustaja sai kuulokkeet ja suomikin oli mahtunut valittavien kielien listalle. Puoli tuntia reissattiin pitkin prahan komeita katuja ja kuunneltiin reppanan oloisen suomalaisen selostusta. Sitten saavuttiin mahtavan näköiselle linnalle ja siellä pidettiin 40min paussi. Käytiin räpsimässä muutama kuva linnasta ja sitä ympäröivästä turistien jonosta. Sisään ei ollut toivoakaan päästä. Lähtiessä puhalsimme nollat ja toivottelimme aamuja linnaa vartioiville sotilaille. Bussilla jatkettiin vielä toinen mokoma takaisin lähtöruutuun.
Illalla ajateltiin lähteä katsomaan mitä Prahan yöelämään kuuluu. Reissu tyssäsi kuitenkin melkein korttelin pituiseen jonoo klubin edessä. Meidät yritettiin myös heittää sisään strippiluolaan, mutta päätettiin jättää toiseen kertaan.
Latest Comments (1)
|
ahoi Joni! (reply) May 15, 2008 13:26 EST by kaija
Hauskalta kuulostaa reissaaminen!!!!U Fleku on varmaan kauhia turistirysä nykyään, mutta ihan tunnelman takia siellä kannattaa käydä juomassa tummaa olutta, yhdet siis. Lämpimällä säällä kesäisin sisäpihalla oli riehakas tunnelma...., pitkät puupöydät ja paljon rahvasta, mukavaa, varsinkin jos tykkäsi baijerilaisista, nahkahousuisista kovaäänisistä saksalaisista! Kukapa ei tykkäisi! Mozartista ke... show all
|
Post a new comment |
|
If you like this entry, search for other entries from Bohemia, Czech Republic or try a new search. |
| |
Back to Entry - Back to Home
|