Penang
Trip Start
Mar 29, 2009
1
6
27
Trip End
Apr 15, 2009
Laskeuduimme Penangin saarelle yhdeksan jalkeen illalla. Nostimme terminaalin ulkoseinasta tuhat Malesian rahaa, mika oli taysin lonkalta arvioitu summa. Ainakin ensimmainen ilta yllatti positiivisesti. Taallahan on halpaa. Yleensa olemme tainneet tulla Malesiaan Indonesiasta, jolloin hintataso on aina noussut reippaasti. Macaon suunnasta tullessa kavi painvastoin. Puolen tunnin taksimatka Georgetowniin maksoi RM38, ensimmainen Love Lanen backpacker-paikoista loytynyt vapaa huone maksoi RM50 (ac:lla) ja yotorisapuskat olivatkin sitten melkein ilmaisia (thaimaalainen vihrea kanacurry ja paistetut leveat nuudelit katkaravuilla eli kaksi todella isoa annosta maksoivat yhteensa RM13. Kun muuten nuo ringithinnat jaetaan viidella, saadaan vastaava eurosumma...
Yritimme ensin saada huoneen samasta (?) paikasta, jossa meidan perhe majoittui viimeksi Penangissa v. 1997, mutta ko. putiikki oli kymmenelta illalla jo taynna. Yovyimme sitten Love Lane Inn -nimisessa halpiksessa, jossa sijoitimme RM10 lisaa siihen, etta saimme ilmastoinnin. Macaossahan oli tahan verrattuna viela niin viileaa, etta sorruimme tallaiseen leveilyyn :-) Heitimme reput huoneeseen ja lahdimme laheiselle yotorille, jossa paadyimme thaimaalaiseen iltapalaan. Yotorin jalkeen tormasimme intialaiseen roti canai -paikkaan ja pakkohan sita oli nain ollen herkutella siellakin. Voisiko parempaa jalkkaria toivoakaan kuin curryyn dipattava lattyleipa...
Iltaherkuttelujen jalkeen kello olikin jo puoli kaksitoista ja olisi ollut aika menna nukkumaan, mutta emmehan me voineet mitenkaan vastustaa kiusausta, vaan paatimme poiketa nettikahvilassa, jossa kuvien lataaminen tahan blogiin oli vihdoinkin mahdollista. Tosin suurin osa Lebuh Chulian nettipaikoista oli pelkkia nettipeliluolia, eika meita niihin huolittu. Yhden putiikin ovessa olikin sitten lopulta kyltti, jossa kiellettiin pelaaminen ko. paikassa kokonaan. Sinne siis!
Sinansa oli vahan noloa, etta majapaikkaan tullessamme noin klo yksi yolla koko lafka oli ihan pimeana ja oven eteen oli vedetty rautaristikkoportti, joka tietysti nain keskella yota oli lukossa. Siina sitten huhuilimme ja koputtelimme ja ehdimme jo vahan aikaa kuvitella, etta joutuisimme jaamaan ulos loppuyoksi... Paikan intialaispoika herasi kuitenkin vihdoin ja paasti meidan sisaan.
Aamulla menimmi tietysti aamupalalle edellisiltaiseen roti canai -paikkaan, minka jalkeen vaelsimme reppuinemme Komtarin kellarin paikallisbussiasemalle. Suunnitelmissa oli taas uintiharkat, talla kertaa Permata Sports Complex -nimisessa paikassa Paya Terobongin lahiossa. Ko. paikkaan saaren keskiosiin naytti menevan seka bussi 201 etta 202. Ensimmaisen kohdallemme osuneen 202:n kuski vaitti, etta ko. paikkaan pitaa menna bussilla 201. No, jaimme sita sitten odottelemaan, mutta aikaa kului ja kului ja lopulta Antti paatti nerokkaasti, etta kylla se 202:kin sinnepain menee, joten hyppasimme kyytiin seuraavaan sellaiseen (noita isompinumeroisia naytti menevan useammin kuin niita pienempinumeroisia). Matka oli pitka ja kiemurainen ja samalla tuli luettua vahan tarkemmin pieneen paivakirjaan kirjoitettuja muistiinpanoja. Kyseinen uintipaikka olikin aamuisin auki vain klo 9-11. Alkoi nayttaa pahasti silta, ettemme ehdi ajoissa millaan.
Lopulta Antti keksi kysya yhdelta bussin matkustajalta, etta milloinkahan bussista pitaa jaada pois, jos haluaa ko. urheilukeskukseen. Tytto olikin kovasti avulias ja niinpa jaimme pois ehdotetulla pysakilla keskella kerrostalolahiota. Paha vain, ettei ko. paikassa oikein tunnettu ko. uima-allasta. Lopulta yksi tyyppi osasi sanoa, etta se on viela aika pitkan matkan paassa paloaseman vieressa ja sinne paasee - yllatys, yllatys - bussilla n:o 201. Siispa jaimme sinne helteeseen odottelemaan taas sita ilmeisen harvoin kulkevaa bussivuoroa. Kun sita ei taaskaan alkanut ilmaantua, nappasimme taksin. Vanha kiinalainen taksisetakin oli vahan ihmeissaan, etta mita me oikein ko. lahiossa teimme. Samoin se uintipaikka tuntui hanestakin ihan vieraalta. Mutta lopulta tieto laheisesta paloasemasta pelasti tilanteen ja taksikyyti vei meidat lopulta perille. Tosin uintiaikaa oli jaljella enaa 20 minuuttia, mutta Kasperi kaytti sen tehokkaasti lahtoharjoitusten tekemiseen. Hienossa hengenpelastajien kansoittamassa Macaon olympia-altaassahan moinen altaaseen hyppiminen oli ollut ehdottomasti kiellettya!!!
Lyhyeksi jaaneen uintireissun jalkeen menimme lahikadun bussipysakille miettimaan jatkosuunnitelmia. Kaupungista pain nayttikin yksi 201-numeroinen bussi korottelevan :-) Me sen sijaan pysaytimme taas taksin ja menimme suoraan lentokentalla ja siella hyvin ansaitulle Makkarilounaalle... Paivan taksimatkat muuten maksoivat 10 ja 30 ringitia eli 2 ja 6 euroa. Ehka matkabudjettimme kestaa taman.
Olipa muuten Penangin lentoaseman hierova tuoli aika lailla kovakouraisempi kuin vaikkapa Vesihiiden vastaava...
Yritimme ensin saada huoneen samasta (?) paikasta, jossa meidan perhe majoittui viimeksi Penangissa v. 1997, mutta ko. putiikki oli kymmenelta illalla jo taynna. Yovyimme sitten Love Lane Inn -nimisessa halpiksessa, jossa sijoitimme RM10 lisaa siihen, etta saimme ilmastoinnin. Macaossahan oli tahan verrattuna viela niin viileaa, etta sorruimme tallaiseen leveilyyn :-) Heitimme reput huoneeseen ja lahdimme laheiselle yotorille, jossa paadyimme thaimaalaiseen iltapalaan. Yotorin jalkeen tormasimme intialaiseen roti canai -paikkaan ja pakkohan sita oli nain ollen herkutella siellakin. Voisiko parempaa jalkkaria toivoakaan kuin curryyn dipattava lattyleipa...
Iltaherkuttelujen jalkeen kello olikin jo puoli kaksitoista ja olisi ollut aika menna nukkumaan, mutta emmehan me voineet mitenkaan vastustaa kiusausta, vaan paatimme poiketa nettikahvilassa, jossa kuvien lataaminen tahan blogiin oli vihdoinkin mahdollista. Tosin suurin osa Lebuh Chulian nettipaikoista oli pelkkia nettipeliluolia, eika meita niihin huolittu. Yhden putiikin ovessa olikin sitten lopulta kyltti, jossa kiellettiin pelaaminen ko. paikassa kokonaan. Sinne siis!
Sinansa oli vahan noloa, etta majapaikkaan tullessamme noin klo yksi yolla koko lafka oli ihan pimeana ja oven eteen oli vedetty rautaristikkoportti, joka tietysti nain keskella yota oli lukossa. Siina sitten huhuilimme ja koputtelimme ja ehdimme jo vahan aikaa kuvitella, etta joutuisimme jaamaan ulos loppuyoksi... Paikan intialaispoika herasi kuitenkin vihdoin ja paasti meidan sisaan.
Aamulla menimmi tietysti aamupalalle edellisiltaiseen roti canai -paikkaan, minka jalkeen vaelsimme reppuinemme Komtarin kellarin paikallisbussiasemalle. Suunnitelmissa oli taas uintiharkat, talla kertaa Permata Sports Complex -nimisessa paikassa Paya Terobongin lahiossa. Ko. paikkaan saaren keskiosiin naytti menevan seka bussi 201 etta 202. Ensimmaisen kohdallemme osuneen 202:n kuski vaitti, etta ko. paikkaan pitaa menna bussilla 201. No, jaimme sita sitten odottelemaan, mutta aikaa kului ja kului ja lopulta Antti paatti nerokkaasti, etta kylla se 202:kin sinnepain menee, joten hyppasimme kyytiin seuraavaan sellaiseen (noita isompinumeroisia naytti menevan useammin kuin niita pienempinumeroisia). Matka oli pitka ja kiemurainen ja samalla tuli luettua vahan tarkemmin pieneen paivakirjaan kirjoitettuja muistiinpanoja. Kyseinen uintipaikka olikin aamuisin auki vain klo 9-11. Alkoi nayttaa pahasti silta, ettemme ehdi ajoissa millaan.
Lopulta Antti keksi kysya yhdelta bussin matkustajalta, etta milloinkahan bussista pitaa jaada pois, jos haluaa ko. urheilukeskukseen. Tytto olikin kovasti avulias ja niinpa jaimme pois ehdotetulla pysakilla keskella kerrostalolahiota. Paha vain, ettei ko. paikassa oikein tunnettu ko. uima-allasta. Lopulta yksi tyyppi osasi sanoa, etta se on viela aika pitkan matkan paassa paloaseman vieressa ja sinne paasee - yllatys, yllatys - bussilla n:o 201. Siispa jaimme sinne helteeseen odottelemaan taas sita ilmeisen harvoin kulkevaa bussivuoroa. Kun sita ei taaskaan alkanut ilmaantua, nappasimme taksin. Vanha kiinalainen taksisetakin oli vahan ihmeissaan, etta mita me oikein ko. lahiossa teimme. Samoin se uintipaikka tuntui hanestakin ihan vieraalta. Mutta lopulta tieto laheisesta paloasemasta pelasti tilanteen ja taksikyyti vei meidat lopulta perille. Tosin uintiaikaa oli jaljella enaa 20 minuuttia, mutta Kasperi kaytti sen tehokkaasti lahtoharjoitusten tekemiseen. Hienossa hengenpelastajien kansoittamassa Macaon olympia-altaassahan moinen altaaseen hyppiminen oli ollut ehdottomasti kiellettya!!!
Lyhyeksi jaaneen uintireissun jalkeen menimme lahikadun bussipysakille miettimaan jatkosuunnitelmia. Kaupungista pain nayttikin yksi 201-numeroinen bussi korottelevan :-) Me sen sijaan pysaytimme taas taksin ja menimme suoraan lentokentalla ja siella hyvin ansaitulle Makkarilounaalle... Paivan taksimatkat muuten maksoivat 10 ja 30 ringitia eli 2 ja 6 euroa. Ehka matkabudjettimme kestaa taman.
Olipa muuten Penangin lentoaseman hierova tuoli aika lailla kovakouraisempi kuin vaikkapa Vesihiiden vastaava...


