Trippi etelaan
Trip Start
Oct 09, 2008
1
33
39
Trip End
??? ??, 2009
Padang,
Sumatra,
Indonesia
Monday, January 26, 2009
Lauantai 24. tammikuuta herran vuonna 2009, kun Obama vihdoin on paassyt valtaan ison latakon tuolla puolen. Kyllastyminen laiskotteluun ja rentoiluun on vallannut alaa matkustuskumppanini mielessa jo muutaman paivan ajan. Olen saanut usutettua hanet viela pysymaan aloillaan aina paiva kerallaan. On melkein kiinalaisten suuren juhlan, uudenvuoden, aatto. Voimme jattaa pian rotan vuoden taaksemme ja siirtya haran vuoteen. Harat on muuten kovia jatkia. Kuitenkin Annika on saavuttanut pisteen, jolloin on pakko paasta liikkeelle.
Kyselimme Bagus Bayn tyontekijoilta milloinkohan lahtisi busseja Bugittingiin, kaupunkiin paivantasaajan etelapuolella. Paamaara oli jokseenkin tuulesta temmattu, silla eihan mistaan paikasta mitaan tieda ennekun siella on kaynyt, kuitenkin siella pitaisi olla kaikkea kivaa mm. lisaa tulivuoria ja kraaterijarvi.
Bussin kerrottiin lahtevan iltapaivalla kello viiden aikaan ja matkan kestavan 15-20 tuntia. Mina jatin haikeana jaahyvaiset naille mukaville ihmisille, joiden seurasta olin saanut nauttia viimeiset yhdeksan paivaa.Pakkasimme reput ja ravintoaineiden tankkauksen jalkeen uusi seikkailu alkoi. Otimme lautan saarelta Parapatin kaupunkiin. Viela ennen veneen saapumista yritin ehdottaa, etta jaataisiin viela. Ei kaynyt. Annika lupasi menna vaikka yksin.
Mikas siina sitten. Aion tulla jokatapauksessa takaisin tanne viikon paasta. Viettamaan viisumin viimeiset paivat paikassa, jossa viihdyn. Ben, yksi paikallisista oppaista ohjsi meidat pakettiautoon ja kertoi kuljettajalle mihin olimme menossa. Lyhyt ajomatka bussiasemalle, jossa jo olikin exutive-bussi lahtokuopissaan. Ostimme liput bussiin reilulla kymmenella eurolla. Bussissa pitaisi olla ilmastointi ja vessa. Menimme bussiin istumaan ja odotimme, etta miehet ulkona saivat kevyet huoltotyot viimeisteltya ja matka alkoi.
Ilmastointi oli kerrankin sopivalla volyymilla. Ei ollut liian kuuma eika kylma. Ajelimme lapi maalaismaisemien ja kaupunkien valilla pysahdellen jostain syysta, josta en jaksanut valittaa.
Viisi tuntia ajoa takana ja perse alkoi olla puuduksissa. Minulla on aina ollut joku ongelma hantaluuni kanssa, joka pitkan istumisen aikana kay todella epamiellyttavaksi. Pysahdyimme syomaan. Paikallisten ravintola. Englannin kielen taito rajoittui muutamaan sanaan siella ja seisoin holmona tupakka huulessa. Vihdoin tupakkaa, en viitsinyt bussissa polttaa, koska Annikan paata alkaa sarkemaan savun hajusta. Tosin ei siita suurempaa apua ollut, kun muut bussissa polttivat paikallisia sokeroituja savukkeitaan.
Kkanssamatkustamme olivat saaneet jo ruokaa eteensa ja soivat sormin, niinkuin tassa maassa on tapana. Kaikilla oli edessaan kulho riisia ja useita kulhjoja jotain suurimmaksi osaksi tunnistamatonta. Kanaa ja vihanneksia todennakoisesti. Annika tuli vessasta ja keittion pitaja kysyi haluaako han ruokaa.
Paatin itsekin syoda, vaikka minulla on huonoja kokemuksia paikallisruuista ympari aasiaa. Menimme keittion puolelle katsomaan mita on tarjolla. Valitsimme riisia ja kuivaa kanaa. Kastikkeessa olevat on yleensa aika eksoottisen makuisia. Ruoka oli itseasiassa varsin hyvaa. Vaikkakaan ei tayttavaa. Varsinkin tulinen kananrasvakastike oli mainiota.
Naapuripoydan naisella oli edessaan kahdeksan eri kulhoa. Paasi taas hammastelemaan paikallisia tapoja. Ainakin me saimme sentaan haarukan ja lusikan.
Kaikki pakkautuivat jalleen bussiin. Matka jatkui pienta ja mutkaista tieta pimeyden ymparoidessa meita.
Tunnit kuluivat ja perse ilmoitti olemassa olostaan. Katsoin kannettavasta dvd-soittimesta elokuvan The Happening. Kauhupatka. Annika ei voinut katsoa, koska karsi jonkin asteisesta matkapahoinvoinnista. Tie muuttui pikkuhiljaa makisemmaksi. Ilmastointi ilmeisesti meni rikki silla lampotila bussissa alkoi nousta. Istumapaikkamme olivat juuri ilmastointikoneen alla ja housuilleni ilmeistyi jostain mustaa tuhkaa.Yritin nukkua.
Herasin jalleen akkijarrutukseen. Annika oli hadissaan silla bussi oli vahvasti kallellaan ja liu'uimme taakse pain. Istuin kaytavan puolella joten nain tien edessamme. Ei mitaan hataa. Tavallista jyrkempi maki hiekkatiessa. Edessa oleva auto oli jostain syysta pysahtynyt, ja kuljettajamme joutui ottamaan vahan taakse pain, etta saa tarpeeksi vauhtia ylamakeen.
Matka jatkui todella pomppuisena ja Annika oli peloissaan. Varmaan muistaen kaikki uutisen bussiturmista huonoilla vuoristoteilla ympari maailmaa. Yritin rauhoitella hanta, vaikka olin itsekkin hieman varuillani. Kuitenkin kokemukset PASI-kuljettajana armeijassa antoivat minulle luottamusta. Niihin metsareitteihin verrattuna, mita Vekaranjarven maastoissa tuli ajettua, huonokuntoinen hiekkatie on suhteellisen hyva. Tosin kalustokin oli hieman erilaista siella.
En ole varmaan ikina nahnyt niin hienoja maisemia kuin tuona yona. Ajoimme pitkia patkia rotkon reunalla ja nain vuoret vasemmalla puolellamme. Vuorten huipulla salamat tanssi valaisten pilvet, mutta ukkosta ei kuulunut. Tahdet tuikkivat ylapuolellamme ja viidakko oli hiljainen lukuunottamatta ajoneuvoista aiheutuvaa aanta.
Sunnuntai 25
Olimme ilmeisesti molemmat nukahtaneet jossain vaiheessa. Muistin herailleeni yon aikana muutamia kertoja bussin ollessa paikallaan. Aamu valaisi ja tutkin hieman ymparistoamme. Jonkinlaisen pienen korjaamon piha. Nukahdin taas.
Herasin kunnolla muutamaa tuntia myohemmin. Olimme edelleen korjaamon pihassa. Matka-ajan ennusteet nayttivat menevan pahasti pieleen. Menin ulos tupakalle ja yritin selvittaa mika on vialla. Ei onnistunut. Jotain ne miehet siella bussin alla teki. Suurin osa matkustajista oli ulkona. Kukaan ei puhunut englantia.
Maarittelemattoman ajan jalkeen paasimme liikkeelle. Nalka oli hirvea. Edelisen kerran olimme aaneet ruokaa illalla.
Pysahdyimme tankkaamaan ja sain ostettua sipseja ja limua. Hieno aamupala.
Matkalle mahtui viela muutama konerikko, joita korjailtiin tien paalla. Naytti olevan vetta oljyissa. En tieda mitka oljyt oli kysessa, kun bussin etupaasta sita valuttivat tielle. Moottori oli tietysti takana, joten ei siita ainakaan valunut. Ehka ohjauksen oljyt.
Pysahdyimme viela kerran noin neljalta iltapaivalla. Saimme nuudeleita ja paistettua kananmunaa. Ja kylmaa kokista. Yksi matkustajista puhui sittenkin englantia ja saimme tietaa, etta matkaa on jaljella enaa kaksi tuntia.
Perilla Bugittingissa. Nyt ma luovutan tosta tarinan kertomisesta. On niin hirveen vaivalloista kirjottaa kunnolla. Bugittingissa pysahdyttiin jonnekin keskelle ei mitaan. Mehan oltiin ihan hukassa taas. 26 tuntia dosassa, kidutusta, tupakan savua, kuumuutta ja katkonaisia, kauhuteemaisia unia, niin oli vahan pinna kireella. Perse oli niin helvetin kipee. Samoin solisluut, tiia sit minka takia. Otettiin reput niskaan ja alettiin ihmettelemaan. Viereiselta pihalta joku ukko tuli kyselemaan mihin ollaan menossa, ja tietty kerrottiin, kun herra sentaan puhu kielia. Se lupautu heittamaan meijat vahan lahemmas, kun oli itekkin menossa sinne pain. Nasta salli. Jatti meijat lahelle, missa kaikki majoitukset on. Eika halunnu rahaa. Kerrankin nain.
Siihen se hyva onni sit loppukin silta eraa. Tuli taas pimeeta ja kaytiin kaikki hotellit lapi mita kaupungissa oli. Varmaan viistoista paikaa. Vitutuskayra oli ihan uskomattomilla leveleilla, kun olis vaan halunnu nukkumaan pitkan matkan jalkeen. Vitun kiinalaiset. Paatettiin lahtea kaupungista niin pian kuin mahdollista. Eihan samana paivana enaa passy. Kaytiin matkatoimistosta kyselemassa ja seuraavana aamuna seittemalta paasis pakulla Padangin lentokentalle. Dosaan ei sais enaa kirveellakaan. Varattiin kyyti.
Mentiin sit syomaan paremman puuhan puutteessa. Ei kovin hyvaa safkaa, mut ei hirveesti kiinnostanu, kun paivan saldo oli yhet nuudelit ja puol pussia sipseja. Joku jamppa kysy et onks meilla yopaikkaa. Hanella olis tarjota paikka. No vittu, tottakai kiinnostaa. Siirsin kylla puukon repusta housujen taskuun. Jos se vaikka olis joku hamara salli niin ehka sen sais peloteltua sit tai jotain. No kuitenkin, se vei meidat yhteen nettikahvilaan ja sano et me voidaan nukkua siella kun asiakkaat on lahteny. Me sit jaatiin sinne hengailee ja oottamaan.
Omistajapariskunta oli tosi mukava ja puhuivat englantia. Rupateltiin minka jaksettiin. Ne teki meille punkan niiden olkkariin lattialle joskus kymmenen aikaan. Oli kylla ihana paasta pitkalleen.
Maanantai 26, kiinalaisen uuden vuoden aatto
Aamulla sit puol seittemalta lahettiin ajelemaan lentokentalle pain. Jatettiin tyynylle vahan rahaa kiitokseks vaivasta ja ystavallisyydesta, vaikka ei ne olis varmaan halunnu mitaan. Pari tuntia kesti matka. Ilman aamupalaa taas tietty. Eihan kukaan ole kuuden aikaan mitaan safkaa tekemassa. Kentalta liput Medaniin 820 000 rupiaa eli 63 eurolla per paa. Lento parin tunnin paasta ja kesto noin tunti. Paljon parempi kun bussissa 26h.
Medanissa taas palo kapy. Taksikuskit yritti kusettaa ja kaveri joka otti meidan rinkat halus ihan torkeen maaran rahaa. Haistatettiin koko porukalle pitkat vitut ja lahettiin kavelemaan. Kusipaat.
Otettiin lentokentan ulkopuolelta taksi Hotel Angeliin, mista otettiin viimekskin kyyti Toballe. Sadalla tuhannella, eika kuudella sadalla, niinku ne lentokentan mulkut yritti meille myyda. Ei lahteny samana paivana, joten jouduttiin yks yo olemaan siella.
Illalla kaytiin ostarilla hengailemassa. Ei siel mitaan jarkevaa ostettavaa ollu, mut ylimmas kerroksessa oli mainio pelihalli. Paastiin viimeinkin pelaamaan ilmakiekkoa.
Tiistai 27, edelleen uus vuos, en oikein tieda miten ne sita juhlii
Toba-jarven huomassa jalleen. Saatiin Bagus Baysta sama huone missa oltiin ennen koko tata sotkua, vaikka paikat alko olee taallakin melko taynna. Iltaan mennessa koko mesta oli taynna. Hyva tuuri siis.
Semmosia tarinoita taalta. No nyt sitten takaisin alkuperaiseen suunnitelmaan, eli pysytaan taalla tiukasti loppuun asti tai korkeintaan kaydaan pari paivaa ihmettelemassa orankeja Bugit Lawangilla, Medanin pohjoispuolella. Sit Malesian kautta Thaikkuihin, jos ei suoraan paase. Lentoliput Suomeen sain viime viikolla varattua hirveen vaannon jalkeen. Aiti autto maessa, niinku aina. Kiitos kaunis hanelle.
Kaupallinen lause: Erotkaa nyt vittu jo siita Sampo-pankista, jos viela olette sen asiakkaita. Se on ihan paska.
Sen takia en saanu ite varattua niita lippuja taalta. Niin, siis lento on 5. maaliskuuta. Suorana Bangkokista Helsinkiin. 690 euroo.
No nyt ma olen kirjottanu jo ihan tarpeeks. Sormet puutuu, paassa pyorii ja aikamuodotkin menee sekasin. Lahen harjottelemaan poin pyoritysta valilla.
Jatkoja!
Comments
Pohjoinen voittaa
Viimeisimpien matkakokemustenne jälkeen ei voi kuin kuin kehua kuinka rentouttavaa oli Lapin turistirysässä eli Levillä. Huoneisto oli oikeasti viiden tähden tasoa. Tekin olisitte pitäneet siitä takasta, mikä loimusi kauniisti.Sauna oli tosi hyvä ja poreammekin löytyi varustuksesta. Pakkasta oli koko ajan vain 5-10 astetta, lunta oli paljon, ilmapiiri oli leppoisa ja kaikki meni niin kuin pitikin. Paitsi maanantaina, kun emme saaneet punaviinipulloa auki huoneiston avaajalla. Homma ratkesi kun menin Levin Alkoon vähän ennen kahdeksaa ja pyysin teknistä apua, mitä myös sain. Äläkä luule että kaksi naista (jotka ovat molemmat sosiaalityöntekijöitä) ei saisi viinipulloa auki. Kyse ei ollut harjoituksen puutteesta vaan surkeasta vempaimesta. Alkon mies julisti sen rikolliseksi vehkeeksi, jolla kukaan ei voi saada pulloa auki. Aika oli ajanut sen ohi aikoja sitten. Kiitin sitten kauniisti pullon aukaisusta ja palasin ruokapöytään kahden pullon kanssa. Se toinen juotiin seuraavana päivänä (et kai ajattellut että samana iltana) eikä sen aukaisuun tarvittu enää Alkoa. Napakka ranneliike riitti saamaan pullon auki.
Leville menen varmaan toistekin, kun Finnairin lento sujui kuin olisi mennyt aikataulussa olevalla bussilla. Sujuvaa, mukavaa ja rentouttavaa. Kehunko vielä lisää? Hyvä kuitenkin että te jaksatte mennä koettelemustenne läpi, kun teillä on nuorempi mieli ja kroppa. Minun selälläni ei istuttaisi bussissa vuorokautta.